14.5.2004, klo 18:30 Kaarina, Kultanummi 6. Divisioona, lohko 1 KaaRe2 - TuHa 3-1 (2-0) Kaarinan reippaan 2-joukkue, KaaRe2 haki kauden toisesta pelistä upeasti myös kauden toisen voiton ja näin jatkaa tappioitta sarjassa. Ottelun alku lupasi hyvää KaaRe2:lle, koska vastusja oli vähämiehisenä liikenteessä ja aloittikin ottelun kahden miehen vajaalla. KaaRe2 aloitti ottelun kovalla painostuksella ja painoi TuHan maalille jatkuvasti. KaaRelle avautui tästä painostuksesta erittäin hyviä maalinteko paikkoja, joista KaaRen harmiksi vain ei saatu maaleja aikaiseksi. Vasta 35 minuutin kohdalla KaaRe sai maalinaikaiseksi, kun Ottelun alun loistanut Esa Tapiola rauhoitti pelin ja kuljetti pallon lähelle TuHan maalia ja pelimiehen ottein syötti uskamattoman upean syötön maalin eteen, jossa maalihai Tomi Stolpe kylmän rauhallisesti pisti pallon maaliin. Tästä maalista KaaRe sai lisää intoa ja sitä intoi vain kasvatti se, kun joukkueen vahva taistelija Juha Aalto saapui "hieman" myöhässä otteluun ja tuli lähes välittömästi kentälle luomaan joukkue tovereilleen maalintekopaikkoja. Ottelua oltiin pelattu 40 minuuttia, kun TuHan pelaajat erehtyivät pelaamaan käsipalloa oman maalinsa edustalla. Tämän käsivirheen huomasi myös ottelun hyvin tuomaroinut erotuomari ja näytti käsivirheestä johtuen rangaistuspotkua KaaRelle. Rangaistuspotkua asettui laukomaan henkilö, joka on tunnettu kylmän viileästä olemuksestaan ja erittäin tarkoista laukauksista. Tämä henkilö oli Juha Aalto (myös edellisessä pelissä loistanut pelaaja), joka kääri hihansa ylös, nosti kauluksensa pystyyn ja otti muutaman askeleen vauhdin, kunnes tuomari antoi luvan laukaista. Näistä paikoista ei Juha Aallon tasoinen pelaaja erehdy ja KaaRe siirtyi näin ollen 2-0 johtoon. Ensimmäisen puoliajan lähestyessä loppua sai TuHa lisää pelaajia ja jatkoi näin ollen pelaamista vain yhden miehen vajaalla. TuHa pääsikin mukaan pelistä ja sai muutaman paikan ennen puoliaikaa, joista he eivät kuitenkaan onnistuneet. Toinen puoliaika alkoi jälleen KaaRen hallinnalla. Hallinan tuloksena KaaRe sai aikaan kolmannen maalin 55 minuutin kohdalla, kun hyvin pelannut Marko Laakeri sijoitti maalin läheltä pallon varmasti verkkoon ja näin tilanne oli KaaRelle jo 3-0. Kolmannen maalin jälkeen taisi KaaRelaisille tulla jo voitonvarma olo, koska pelin hallinta siirtyi välittömästi yhdenmiehen vajaalla pelanneelle Turun Hakalle. TuHa ei tarvinnut tämän KaaRelaisten "nukahtamisen" jälkeen vain 5 minuuttia, kun he saivat maalin ja kavensivat KaaRen johtoa. Loppu peliajasta oli sitten tasaista yrittämistä, jossa KaaRella oli muutama tilanne enemmän. Esimerkiksi pelikellon jo näyttäessä 90 minuuttia, puhallettiin KaaRelle rangaistuspotku, kun Laakeri kaadettiin TuHan rangaistusalueella. Rangaistuspotkua asettui ampumaan Jani Tuunainen, koska Juha Aalto halusi myös muiden oppivan laukomaan rangaistuspotkuja. Jani Tuunainen kumarsi syvään Aallon antaessa hänelle mahdollisuuden ja siirtyi pallon taakse odottamaan tuomarin lupaa laukaista rangaistuspotkua. Tuomari antoi luvan, mutta jostakin ihmeellisestä syystä ei Jani vain saanut maalia aikaiseksi vaan se meni pahasti ohi. Pelin jälkeen Jani pyysikin Juha Aaltoa opettamaan hänelle jalkapallon salaisiaoppeja, koska jos Aalto saa maalin aikaiseksi rangaistuspotkusta, tulisi kaiken järjen mukaan myös Janinkin saada tälläisistä tilanteista maali aikaiseksi. Loppujen lopuksi KaaRe sai siis 3-1 voiton ja siitä kiitos koko joukkueelle, joka jaksoi taistellla hyvin koko ottelun yhdenmiehen ylivoimalla (alkua lukuunottamatta, jossa ylivoimaa pelattiin kahdella miehellä). Maalit: 35min 1-0 Tomi Stolpe (Esa Tapiola) 40min 2-0 rp. Juha Aalto 55min 3-0 Marko Laakeri 60min 3-1 TuHa 90min erp. Jani Tuunainen KaaRe2 kokoonpano: 3 Juha Aalto 4 Timo Stolpe 5 Esa Naukkarinen 10 Marko Poutanen 11 Tomi Stolpe 12 Teijo Kankare 13 Mika Talo 14 Marko Laakeri 16 Jan Peltonen 18 Jani Tuunainen 20 Oskari Karppinen 21 Esa Tapiola 28 Petri Mäkinen xx Tomi Ruokamo