8.6.2004, klo 18:30 Kultanummi 6. Divisioona, Lohko 1 KaaRe2 - KaaPo3 0-3 (0-2) KaaPo3 potki KaaRe2:n jalat nurin KaaRe2 hävisi paikallisottelunsa nuorelle KaaPo3:lle 0-3. Ottelusta ei ole juurikaan mitään kerrottavaa... ainakaan mitään posiitiivistä. Mainittakoon sen verran, että hallitsevampi joukkue oli KaaPo3, joka myös näkyy tuloksessa. Tuomarin toiminnasta olisi hieman moitittavaa ja tähän mielipiteeseen yhtyy varmasti myös KaaPo3. Pelissä tuomari ei saanut pidettyä ottelua hallinnassa, vaan ottelun edetessä molempien joukkueiden tunteet kuumenivat kyyseenalaisten tuomioiden seurauksina (tai että välillä selvää rikettä ei huomattau). Varsinkin KaaRe2:n tunteet lämpenivät, jonka seurauksena KaaRe2:n peli ei lähteny kulkemaan. Ottelun lähentyessä loppua KaaPo3 jarrutti vauhtiansa ja KaaRe2 pääsi muutaman kerran koittamaan maalintekoa, kuitenkaan onnistumatta näissä maalintekotilanteissa. KaaRe2 on sarjassaan tällä hetkellä sarjassaan neljänneksi viimeisenä, joka tarkoittaa sitä että KaaRe2 joutuisi tämän hetkisen sijoituksensa perusteella alempaan loppusarjaan, lohko 1:n. Toivotaan että seuraavaan peliin KaaRe2 saa taas pelin kulkemaan, eikä tämän pelin kaltaista räpellystä nähtäisi. Maalit: n. 5 min 0-1 KaaPo3 n. 25 min 0-2 KaaPo3 n. 65 min 0-3 KaaPo3 KaaRe2 kokoonpano: 2 Tomi Ruokamo 3 Juha Aalto 6 Tomi Stolpe 8 Jari Saarela 9 Hans Tolppa 10 Marko Poutanen 12 Teijo Kankare 13 Mika Talo 16 Jan Peltonen 17 Petri Helmiö 18 Jani Tuunainen 19 Mikko Hanski 20 Oskari Karppinen 21 Esa Tapiola 28 Petri Mäkinen 81 Heikki Vihervirta xx Hannu Rannikko valm. Kari Salonen