10.9.2004, klo 19:00 Turku, kupittaa 4 6. Divisioona, Alempiloppusarja TuWe3 - KaaRe2 3-2 (3-0) Toisen puoliajan kiri ei aivan riittänyt Kaarinan reippaan 2-joukkue pelasi kupittaan hiekkaketällä Turun Weikkojen 3-joukkutta vastaan sarjaottelun. Lopputulos oli kyllä KaaRelaisittain harmittava sillä KaaRe2 koki 2-3 tappion. Ottelu lähti KaaRen kannalta mukavasti käyntiin, sillä pallo liikkui ensin KaaRelaisten tahdin mukaan. KaaRen harmiksi se kesti vain 5 minuuttia, kunnes TuWe pääsi ensimmäiseen hyökkäykseen tuoden pallon KaaRen rankkarirajalle ja lauokoen siitä napakan vedon KaaRen maaliin. Näin TuWe sai unelma alun ottelulle ja tästä eteen päin hallinta siirtyi pikku hiljaa TuWelaisten eduksi. Pelikellon näyttäessä 15 minuuttia teki TuWe jälleen maalin ja siirtyi jo 2-0 johtoon. Koko ensimmäisen puoliajan lopun oli hallinta hienokseltaan TuWelaisilla ja KaaRen maalin edustalla oli tapahtumaan aika ajoin. 6 minuuttia ennen puoliaikaa tuli TuWe jälleen KaaRen maalia kohti kovalla vauhdilla, jossa Tuwen hyökkääjä vei pomppivan pallon ensin KaaRen puolustajan ohi ja tämän jälkeen KaaRen maalivahti tuli vastaan yrittäen päästä ensimmäisenä pomppivaan palloon. Tämän tilanteen vei kuitenkin TuWen hyökkääjä, sillä hän pääsi hipaisemaan polvellaan palloa nostaen sen KaaRen maalivahdin yli. Tämän jälkeen ei ensimmäisellä puoliajalla nähty enää maaleja ja näin ollen tauolle mentiin TuWen 3-0 johdossa. Toisella puoliajalla KaaRe paransi otteitaan, kun taas TuWe siirtyi kiukuttelemaan ja haukkumaan KaaRelaisia. KaaRe ei tähän onneksi lähtenyt samalla tavalla mukaan vaan keskittyi enemmän pelaamiseen! Hallinta toisella puoliajalla oli KaaRen hyväksi. KaaRe sai luotua maalinteko tilanteita TuWen maalinedustalle ja kun taas KaaRen maalivahtina ollut Kari Salonen paransi otteita oli KaaRelaisilla hyvät saumat kiriä TuWen johto kiinni. KaaRen kirin aloitti ensin Tomi Stolpe, joka oli päästä TuWen puolustuksen läpi, mutta hänet kaadettiin vastoin sääntöjä rangaistusalueen sisällä ja seurauksena oli rangaistuspotku. Rangaistuspotkua asettui ampumaan Tomi Stolpe, joka ampui pallon maalin. Näin KaaRe pääsi kaventamaan TuWen johtoa ja sai siitä lisää puhtia. Tämän tilanteen jälkeen n minuutin kuluttua oli TuWe jo tehdä oman maalin, kun pallo meni TuWen sähläyksen jälkeen vain muutaman sentin ohi heidän omasta maalista. Tämän jälkeen viisi minuuttia myöhemmin, pääsi KaaRen Marko Laakeri tuulettamaan maalia, kun Petri Marjamäki syötti pallon kulmasta maalille, jossa Esa Tapiola antoi pallon tulla Marko Laakerille ja tämä Marko on sen verran kova viimeistelijä, että hän laukoi pallon TuWen maalin perukoille. Tilanne oli nyt TuWen hyväksi enää vain 3-2 ja KaaRella oli hyvä vaihde päällä. Ikävä kyllä maalinteko tilanteista huolimatta KaaRe ei enää maalia saanut aikaiseksi. Mainittakoon vielä että KaaRella oli juuri ennen päätösvihellystä mahdollisuus tulla tasoihin, mutta tämä laukaus meni muutaman sentin ohi TuWen maalista. Pelin loputtua voisi sanoa vielä, että tuomarin taso oli hieman heikkoa ja TuWen pelaajat aukoivat päätänsä toisella puoliajalla lähes joka tilanteesta. Seuraavaksi KaaRe2 pelaa maanantaina 24.9.2004 Kultanummella, kun vastaan asettuu FunctioL. KaaRe2 kokoonpano: 2 Tomi Ruokamo 3 Juha Aalto 4 Mikko Hanski 6 Tomi Stolpe 8 Jari Saarela 9 Hans Tolppa 11 Petri Marjamäki 13 Mika Talo 14 Marko Laakeri 19 Kari Salonen (maalissa) 20 Oskari Karppinen 21 Esa Tapiola xx Hannu Rannikko