Sunnuntai 29.02.2004 Kaarina HT Harjoitusottelu KaaRe - SCR 2-1 (1-0) KaaRe voitti aika varamiehisellä joukkueella SCR:n tuloksella 2-1. Useiden edustusjoukkueen pelaajien poissaoloista johtuen piti edustusjoukkuetta paikkailla KaaRen reservijoukkueen pelaajilla. He ("Tuuna" ja Tomi) olivatkin ottelussa ratkaisijan roolissa, sillä ottelun alussa onnistui Jani Tuunainen siirtämään KaaRen 1-0 johtoon. " On se kumma, kun 6-divarissa potkii palloa viisi vuotta ilman maalin maalia, ja sitten täällä onnaa ekalla potkulla. Taidan vaihtaa joukkuetta" - tuumasi Jani maalin jälkeen. Maalin jälkeen SCR sai hyvän otteen peliin ja oli painostavampi osapuoli. KaaRen kannalta ottelu muodostuikin hyväksi puolustusharjoitteeksi, jossa varsinkin keskellä pelanneet Teemu ja Peetu saivat paljon palloja onnistuen hyvin. Samoin laitapakit Juki ja Niini pelasivat hyvän ottelun. SCR:n painostus palkittiin toisen jakson alussa maalilla. Tilanteisiin nähden 1-1 tilanne oli oikeutettu. Ottelun lähetessä loppuaan, alkoi kenkä painaa SCR:n jaloissa ja tilanteita alkoi syntyä myöskin KaaRen toimesta. Parhaat paikat syntyivät pelaajapulan takia kentälle joutuneelle valmentaja Ari Pasaselle, mutta hän ei tolppaa lähemmäs maalia päässyt. Tämän tolppalaukausen jälkeisen pallon sai haltuunsa Tomi Stolpe, joka syöttö tavoitti Jari Ekbergin. Jari kiitti pallosta ja laukaisi pelivälineen maalin takanurkkaan. Näiden maalien jälkeen ei maaleja enää syntynytkään ja näin KaaRe voitti ottelun. Ottelun jälkeen valmentaja Pasanen kiitti otteluun keskikentällä isolla säteellä pelannutta Janne Aaltoa. Ottelu oli näillänäkymin Jannen viimeinen esiintyminen KaaRen otteluissa, sillä hän jatkaa harjoitteluaan maanantaista lähtien treenit aloittavan KaaPon riveissä. Maalit: 9 min 1-0 Jani Tuunainen (Ari Pasanen) 60 min 1-1 SCR 88 min 2-1 Jari Ekberg (Tomi Stolpe) Seuraava KaaRen harjoitusottelu on sunnuntaina 7.3. klo 13.00 . Paikka Kaarinan HT ja vastassa Inter -A.