7.5.2004 Lieto, klo 18:30 3. Divisioona LiePa – KaaRe 2 – 5 ( 1 – 1 ) Kaarinan Reipas kuittasi viimesyksyisen 5 – 2 tappion Liedolle viime perjantaina samoin lukemin ottamalla Liedosta tuon 2 – 5 voiton. Ottelu oli ensijaksoltaan tasainen, jossa tilanteet vaihtelivat Liedon hienolla HT:lla päästä päähän. Maalien teon aloitti kotijoukkue, kun sen nopea kärki Rezgar Ramazani onnistui maalin teossa. Liedon ilo maalista jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä jo seuraavasta hyökkäyksestä KaaRe kapteeni Juhani Saksa tasoitti ottelun komealla vasuripotkulla. KaaRella oli hyvä tilanne ennen taukoa siirtyä 1 – 2 johtoonkin, mutta Jukka Rastaan kaukolaukaus kimposi maalipuiden ristikkosta maalin taustaverkkoon.. Toisen jakson alussa tuntui kuin kotijoukkue olisi ensimmäiseksi vartiksi jättänyt pelihalut pukukoppiin, niin avutonta joukkueen pelaaminen oli. Tuon nukahduksen KaaRe käytti tehokkaasti hyväkseen tehden seitsemässä minuutissa kolme maalia. Ensin Ilkka Fali onnistui Jussi Hätösen vapaapotkusta puskemaan pallon maaliin, sitten Ari Pasanen onnistui niin ikään puskussaan ja lopuksi Juhani Saksa toimitti rangaistuspotkusta pallon maaliin siirtäen KaaRen jo 1 – 4 johtoon. Vasta maalien jälkeen heräsi kotijoukkue Lieto pelaamaan ja pelitapahtumat siirtyivätkin KaaRe maalille. Liedon kova painostus palkittiin kavennusosumalla ottelun 70 min:lla, kun Teemu Laine onnistui kaventamaan ottelun 2 – 4:ään. Tuo maali ei kuitenkaan jäänyt ottelun viimeiseksi, sillä vaihdosta kentälle tullut KaaRen Bujar Bogujevci viimeisteli ottelun lopulla Lieto maalivahti Jouko Jätinvuoren sylkypallon maaliin. KaaRen ottelut kolmosessa jatkuvat kahdella kotiottelulla Littoisten HT:lla. Ensin perjantaina 14.05. kello 18.30 kentälle saapuu valmentaja ongelmissa pyörivä ja yllättävän heikosti sarjan aloittanut TPK, ja sitten perjantaina 21.05 tämän vuotisen kolmosdivarin kohujoukkue Someron Pallo. 19 min 1 - 0 Rezgar Ramazani 20 min 1 – 1 Juhani Saksa 48 min 1 – 2 Ilkka Fali 51 min 1 – 3 Ari Pasanen 55 min 1 – 4 Juhani Saksa ( rp ) 70 min 2 – 4 Teemu Laine 89 min 2 – 5 Bujar Bogujevci