6.8.2004, Kaarina 3. Divisioona KaaRe – Lieto 4 – 0 ( 1 – 0 ) Perjanti-illan 3.divarin ottelusta KaaRe – Lieto ei muodostunut mitään suurta jalkapallo-ottelua, vaan ennemmin kahden tuskaisessa tilanteessa olevan joukkueen nyhjäämistä. Liitokiekon MM -otteluiden takia Kaarinan hiekkateko-nurmella pelattu oli erittäin tärkeä molemmille joukkueille. Lieto tarvitsi ehdottomasti lisää pisteitä päästäkseen pois viimeiseltä sijalta. KaaRella taas oli ennen illan ottelua alla viiden ottelun tappioputki ja häviöllä joutuisi se tosissaan kamppailemaan putoasmisviivaa vastaan. Joukkueista KaaRe oli koko ottelun ajan hallitsevampi osapuoli. Se pystyi pitäämään palloa kotrolluimmin hallussa kuin vierailijansa Lieto. Rezgar Ramazanin poissaolo vaikutti heikentävästi Liedon hyökkäyksiin, eikä Peter Mettälänkään jaloissa ollut sellaista virtaa, mitä nähtiin vielä keväällä Liedon kotiottelussa. Poissaoloja oli KaaRenkin joukkueessa, sillä joukkue lähti otteluun vain 12 pelaajalla. Suuria maalinpaikkoja ei alun puolen tunnin jälkeen ollut kummallakaan ja vaarallisemmat paikat syntyivätkin molemmille kulma- ja vapaapotkuista. Ottelun kaksi ensimmäistä maalia nähtiinkin erikoistilanteiden seurauksina. Ensin 33 min pelin jälkeen KaaRen Lauri Randell puski Teemu Kurtin vapaapotkun maaliin ja toisen jakson puolivälissä Teemun ampuma vapaapotku muutti Lieto puolustajasta suuntaa ja pomppi tolpan juuresta maaliin. Maalien jälkeen Liedolta katkesi selkäranka. KaaRella oli jakson lopulla useampia maalitilanteita, mutta vain Ari Pasanen ja Juhani Saksa onnistuivat paikoistaan. Maalit: 33 min 1-0 Lauri Randell 72 min 2-0 Teemu Kurtti (040806kaarelieto_kuva3.gif) 88 min 3-0 Ari Pasanen (040806kaarelieto_kuva4.gif) 90 min 4-0 Juhani Saksa