ma. 6.9.2004 klo 18.30 Paavo Nurmi Stadion ÅIFK - KaaRe 3 – 3 (0 – 3) Jos olisi ennen ottelua tiennyt, että KaaRe pelaa 3 – 3 tasapelin Åboa vastaan kolmosessa, olisi taatusti jokainen sinipaidassa pelaava ja joukkueen taustoihin kuuluva henkilö ollut tyytyväinen tulokseen. Mutta kun tulos syntyy siten, että menetetään ensijaksolla hankittu 0 – 3 johtotilanne toisella jaksolla tasapeliin, tuntuu ottelun lopputulos tappiolta. Sarja tilanteen kannalta Åbo:lla oli illan ottelussa panosta, sillä vain voitolla se olisi vielä kiinni lohkovoitosta. Mutta nyt tasapelillä se yltää korkeintaan enää tasapisteisiin SoVon kanssa, edellyttäen, että Åbo voittaa ja SoVo häviää jäljellä olevat ottelut. KaaRe taasen oli jo ennen illan ottelua taannut itselleen sarjapaikan ensivuoden kolmoseen, joten joukkue sai pelata illan ottelun ilman pakkovoiton tavoittelua. Ottelun ensijakso alkoi isäntien hienoisella painostuksella. Varsinkin kärjen alla pelannut, valmentaja Dahl:lta aika suuren liikkumavapauden saanut Jasse Jalonen sai luotua monta hyvää tilannetta KaaRe maalilla pelanneelle Elias Oikariselle. Myös Åbo kärki Kim Nylund:lla oli monta paikkaa, oli jopa yksi ylilaukaus viidestä metristä, mutta KaaRe jaksoi puolustaa maaliaan hyvällä prosentilla. Varsinkin puolustuksen keskustassa pelanneet Mika Poutanen ja Ville Niinivirta pelasivat hyvän ottelun. Niinille syyskierros on ollut varsin hyvää peliesitystä, jolla on voitettu valmentaja Pasasen luottamus avauskokoonpanossa. Åbo oli siis ensivartin painostavampi ja herkästi laukova joukkue, mutta sitten sai vierailija KaaRe hyvän jaksonsa puolen tunnin pelin jälkeen. Ensin pääsi Ilkka Fali tuikkaamaan maalinedus sätästä pallon Åbo maaliin, sitten Juhani Saksa kuritti kasvatti seuraansa toisella KaaRe maalilla ja vain viisi minuuttia tästä oli Niko Hiltunen asialla siirtäen KaaRen jo 0 – 3 johtoon. Kolme maalia seitsemään minuuttiin, oliskonhan se tämän kauden kolmosen ennätys? Toisella jaksolla joutui KaaRe selvästi alakynteen Åbon painostaessa. Moneen otteeseen pelissä pelattiin siten, että kaikki pelaajat olivat KaaRen kenttäpuolikkaalla. KaaRen olisi pitänyt pystyä jäädyttämään Åbon pelirakentelu ja siirtämään painopiste keskikentälle ja viivyttämään Åbon ensimaalin saatia mahdollisimman pitkään. Siinä olisi ollut KaaRen mahdollsuus ottelussa, mutta ei. Åbo nakutti toisella jaksolla kolme maaliaan kymmenen minuutin välein. Maalin tekijöinä onnistuivat Olli Anteroinen kahdesti ja Ville Hupa kerran. Tasatilanteessa 3 – 3 muutamat Åbo pelaajat jo riemuitsivat 4-3 maalia kulmapotkun jälkitilanteessa, mutta KaaRen Jukka Rastas oli joukkueensa pelastajana ollen pallon tiellä ja saaden potkaistua purkupallon keskikentälle. Näin ottelussa jaettiin pisteet 3-3 tuloksella, joka on muuten KaaRen toinen tasapelitulos. Se ensimmäinen tuli myös 3-3 tuloksella TuTosta kevät kierroksella. Ottelun tuomitsivat Jaani Tuura avustavinaan Kari Suominen ja Jari Vahtera. Tuuran toimitaa jää hiukan mietityttämään nuo viheltämättömät käsikosketukset sekä varsinkin Jusulle annettu varoitus, (3b). Sinisin silmin katsottuna huomautus olisi ollut ensirikkeestä paikallaan. Avustajat OK. Minuutit: 29min 0–1 Ilkka Fali 33min 0–2 Juhani Saksa 36min 0–3 Niko Hiltunen 52min 1–3 Olli Anteroinen 63min 2–3 Olli Anteroinen 74min 3–3 Ville Hupa